Kissan eloa

[Daison]

Olen kissa. Silti olen aina asunut ihmisten kanssa. Ihmisten kodissa. Ihmisten tavoilla, ihmisten säännöillä. Totta on, että toisinaan olen pyrkinyt vähän soveltamaan niitä sääntöjä oman mieleni mukaan, mutta yleisesti ottaen olen viettänyt elämääni ihmisten parissa ihmisten laatimia sääntöjä noudattaen.

Aluksi pari sanaa minusta. Nuolen turkkini puhtaaksi varsin tarkkaan. Joihinkin kohtiin on tosin vaikea ulottua vaikka miten niskojaan kiertäisi. Esimerkiksi päälaki on parasta jättää ihmisten silittelyjen varaan. Silittelyjä saa kun on hyvissä väleissä ihmisten kanssa. Tästä syystä koetan välttää liikoja omapäisyyksiä.

Ihmiset ovat aika arvaamattomia. Joinakin aamuina he valmistavat aamupalan ensin itselleen ja vasta sitten minulle. Joinakin aamuina asiat sentään tapahtuvat oikeassa järjestyksessä. Minulta saattaa öiseen aikaan mennä useampikin tovi odotellessa milloin ruoka talossa oikein tarjoillaan. Käyn herättelemässä kokeeksi ihmisiä vaimeasti naukumalla ja nuoleksimalla käsiä tai hyppimällä ikkunapenkille. Yleensä ihmiset vain urahtavat minulle ja pyrkivät jatkamaan uniaan. Huomaan kyllä milloin he nukkuvat ja milloin vain yrittävät nukkua.

Koska ihmiset ääntelevät monimutkaisesti, on heidän aikomuksistaan vaikeata saada selkoa. Sellaiset äänteet, jotka tarkoittavat ruokintaa tai ulkoilua tai kehumista tai kieltoa on kyllä helppo oppia. Mutta esimerkiksi melodiset säesarjat, joita he toisinaan tuottavat ilmoille, ovat välillä todellakin mahdottomia tulkittaviksi. Joskus niistä erottaa voimakkaita tunteita, jolloin tekee mieli lohduttaa ihmistä. Usein ihmiset ovat hyvin liikuttuneita pienestäkin hellyydenosoituksesta näitten purkauksiensa jälkeen. Silloin he silittelevät kaunista turkkiani kyyneleistään kostein käsin niin että minun on nuoltava itseni kunnolla puhtaaksi, että kissasta kävisin.

Ihmisten tarkoitus minun pitämiselleni heidän asunnossaan on jäänyt minulle arvoitukseksi, enkä usko pääseväni siitä koskaan selville. He käyttävät minua ulkona puutarhassaan talutushihnassa. En pääse pakenemaan luontoon, olen usein sitä kokeillut. Puutarhan laidoilla pensasaidassa luikkii myyriä ja päästäisiä. Vain aniharvoin olen saanut syödä sellaisen, sillä ihmiset pyrkivät ottamaan paistin suustani, milloin sellaisen olen kiinni napannut. Lintujen suhteen sama juttu. Miksi pitää kissaa, jos luontainen pyydystäjä ei saa toteuttaa ominta itseään? Ei edes kastematoa saisi syödä eikä kimalaista jahdata!

Mitä ihmiset kissalta haluavat? Tätä mietin, kun olen saanut turkkini nuoltua puhtaaksi. Luulisi, että ihmiset kehumalla kertoisivat mitä tahtovat minun tekevän. Mutta en saa selvää heidän tarkoituksistaan. Kerron erään esimerkin. Puutarhassa kasvaa puita. Ihmiset tuntuvat pitävän siitä, että kiipeän puuhun, kunhan en mene kovin korkealle. He kehuvat minua kun kynsin tarmokkaasti puun paksuja oksia. Miksi? Miksi puita pitää kynsiä? Miksi ihmiset haluavat minun kiipeävän niihin? Kyllä he ylettäisivät itsekin puittensa oksia raapimaan. Mutta he kehuvat minua kun kiipeilen puissa. On se tavallaan minustakin ihan kivaa ja sisälle päästyä nukuttaa mukavasti. Joskus näen unta, että kiipeän niin korkealle, etteivät oravatkaan enää nouse minua korkeammalle.

[Daison]

Kissanpentu

Kun kissallemme syntyi pentuja, ajattelin asiaa. Päätimme pitää yhden pennun. Muut annettiin hyvää kotiin kukin. Katselin sitä kissanpentua ja ajattelin miksi kissanpennuille ei ollut annettu jotain erillistä nimeä vaan niitä kutsuttiin kissanpennuiksi tai pentukissoiksi tai pikkukissoiksi.
Sitten minulla todettiin jokin tauti ja kokeiltiin aluksi lääkehoitoa. Lääkehoidon seurauksena minulle kasvoi tissit, vaikka olenkin aikamies. En pitänyt tilannetta täysin toivottomana, sainhan hiplata tissejäni salaa saunassa ja vessassa. Näin toimiessani huomasin, että tisseistä alkoi tihkua maitoa. En maistanut sitä, mutta huomasin, että kissanpentumme kiinnostui asiasta. Kissoilla on erittäin tarkka hajuaisti, joten kissanpentu haistoi maitoni, joka oli läikittänyt paitani etumuksen. Ajattelin kokeilla pystyisikö sitä imettämään, mutta ei siitä tullut mitään, sillä kissanpennulla oli aika terävät hampaat.
En kuitenkaan luovuttanut vaan hommasin apteekista rintapumpun ja aloin lypsää maitoani. Ostin myös pienen tuttipullon, johon maidon lirutin. Kissanpentu ilahtui maidosta ja nautti sitä hyvillä mielin, kunnes oksensi. Se ei kuitenkaan lannistunut vaan yritti uudelleen. Vähän röyhtäiltyään se alkoi saada maidon pysymään sisällään. Oli selvää, että kissanpennusta tuli minun kissani. Sen emo katseli touhua vähän nenänvartta pitkin, mutta antoi sen tapahtua, sillä se sai kumminkin olla pennultaan rauhassa sinä aikana, kun minä huolehdin pennun imettämisestä.
Kissanpentu sai ristiäisissä nimekseen Pepita, mutta minä käytin hänestä aina nimeä Eljas, sillä se nimi sopi pikkukissalle paremmin. Odotin mielenkiinnolla olisiko imetyksellä jotain vaikutusta Eljakseen, omaksuisiko se joitain inhimillisiä piirteitä. Eikä mennytkään kauaa, kun ne piirteet ilmaisivat itsensä. On vaikea sanoa, johtuivatko nämä pienet erikoisuudet imetyksestä suoranaisesti vai vaikuttiko Eljakseen se, että hän tunsi olevansa juuri minun kissani. Eljas näet kulki usein minun perässäni ja tarkkaili tekemisiäni. Eräänä päivänä sitten huomasin, että Eljas oli oppinut matkimaan puhettani. Kun olin syönyt hyvän aterian, minulla oli tapana huokaista: "Hohhoi!" ja kun olin käynyt pytyllä tarpeillani, minä puuskahdin: "Ohoh!" Olin liikuttunut ja kerrassaan haljeta isänrakkaudesta ottopoikaani, kun kuulin Eljaksen miukaisevan nämä sanat einehdittyään ja käytyään hiekkalaatikolla. Perheessäni tämä herätti myös ilahtunutta hyrinää. Ilmiön arveltiin johtuvan pelkästään siitä, että Eljas leimautui niin vahvasti juuri minuun. Kun vaimoni sitten kuukausien päästä löysi rintapumppuni ja pienen, nisästään pureskellun tuttipullon, hän katseli minua epäilevästi, mutta ei koskaan sanonut mitään.