Something Funny for the Italiani

[Daison]

Nuori suomalainen elokuvaohjaaja oli tehnyt lyhytelokuvan, jossa keski-ikäinen suomalainen mieshenkilö valmistaa pitsaa. Mies valmistaa pitsan lukien ohjeen vanhasta keittokirjasta, johon se on joskus 1980-luvulla kirjoitettu. Kyseessä on leivinjauhepitsa. Vaikka miehen otteet ovatkin kömpelöt, saattaa suomalainen katsoja päätellä, että ihan ensimmäistä kertaa mies ei pitsaa valmista. Toisaalta hänen touhuilunsa on sen verran omaleimaista, ettei hänen mihinkään pitsakilpailuun kannattaisi osallistua. Pitsasta tulee syömäkelpoinen. Kahdesta valmistuserästä jälkimmäinen unohtuu tosin uuniin liian pitkäksi aikaa ja muistuttaa taipuisaa näkkileipää. Mies kommentoi itse kaiken aikaa tekemisiään ja suomalaiset elokuvantekijät arvelivat tallenteen hauskuuttavan italialaista yleisöä – sen vuoksi elokuvan nimeksi annettiin Something Funny for the Italiani eli suomeksi Jotain hupia italialaisille.

Elokuva esitettiin Italian televisiossa ja se sai melko jäätävän vastaanoton. Järjestettiin televisioitu yleisötilaisuus, johon kutsuttiin osallistumaan italian kieltä taitava suomalainen. Tällä suomalaisella ei ollut mitään tekemistä itse elokuvan kanssa, mutta oli hän sen kumminkin katsellut. Yllätyksekseen hän joutui vastaamaan elokuvasta tuohtuneille italialaisille, jotka kokivat loukkauksena sen, että suomalainen moukka valmistaa pitsaa niin taitamattomasti.

Yleisön reaktioista yllättynyt suomalainen yritti puolustella elokuvaa ja esitti, että hän koki sen vain hauskana esimerkkinä siitä miltä se näyttää kun suomalainen valmistaa pitsaa. Mutta italialaiset selittivät mustunein ilmein, että ruoka on heille vakava asia, josta ei sovi pilailla, ei ainakaan, jos on kotoisin maasta, jonka ruuat ovat sellaista outoutta, ettei niitä kukaan tunne. Italialaisten terävät sanat tuntuivat raastavan kaiken huumorin mahdollisuudenkin elokuvasta. Se oli yksinkertaisesti joka suhteessa hyökkäys italialaista ruokakulttuuria kohtaan. Italialaisella ruualla oli perinteensä antiikissa, muinaisen Rooman valtakunnassakin osattiin valmistaa pitsaa taitavammin kuin tuo elokuvan suomalainen juntti. Ellei suomalaisilla olisi muuta sanottavaa Italian maailmankuuluista ruuista, saisivat pitää kitansa kiinni tai korkeintaan lappaa sinne nuotiolla paistamiaan turnipseja. Myönteisinkin kommentoija totesi elokuvassa ruokaa valmistavan suomalaisen olevan omalla tavallaan sympaattinen, mutta hänkin ihmetteli miksi mies ei valmista oman maansa ruokia, joita saattaisi osatakin.

Italian kieltä taitava suomalainen yritti ottaa arvosteluryöpyn huumorin kannalta, mutta lopulta hänellä alkoi keittää. Nämä italialaiset, jotka usein olivat niin rakastettavia ja avarakatseisia, käyttäytyivät nyt niin kuin suomalaiset olisivat alkuihmisiä, joitten elämisen oikeuden kanssa on vähän niin ja näin. Kun elokuva ei selvästikään ollut tarkoitettu arvostelemaan italialaista pitsaa vaan ainoastaan kertomaan hauskalla tavalla miltä pitsan valmistus Suomessa saattaa näyttää, alkoi suomalainen saada italialaisten närkästyksestä enemmän kuin tarpeekseen.

Aluksi hän huomautti siitä, että Italian kulttuurillakin on varjopuolensa. Edes muinainen Rooman valtakunta ei ollut mikään ihanneyhteiskunta niille, jotka eivät olleet päätyneet hierarkian huipulle. Saattoi olla, että antiikin Roomassa leijonat söivät areenalla paremmin kuin katsomossa istuvat kansalaiset. Tämä väite sai aikaan kohahduksen. Suomalainen harkitsi hetken pyytäisikö anteeksi, mutta muutama buuaus ja väheksyvä kädenheilautus saivat hänet jatkamaan. Hän puhui nyky-Italiasta, sen velkaantumisesta, sen kyvyttömyydestä hoitaa talouttaan. Kun suomalainen elokuvantekijä ojentaa kätensä tervehdykseen, italialainen yleisö kääntää kylkeään, kun heitä ei yksinomaisesti kehuta. Ehkä italialaisen yleisön mielestä kunnollinen kädenojennus on vain sellainen, johon sisältyy sadan miljardin euron avustus Italian kuralla olevalle taloudelle.

Yleisön haukkoessa henkeään italian kieltä taitava suomalainen aikoi jo päätyä sota-aikoihin ja suomalaisten ja italialaisten aseveljeyteen, mutta mainoskatko pelasti hänet. Yleisö seurasi silminnähden masentuneena miten Italian kieltä taitava suomalainen talutettiin lepytellen takahuoneen puolelle. Jotain hupia italialaisille ei saanut jatkoesityksiä, mutta Italia sai EU:lta reilun avustuksen, joka oli kulutettu poliitikkojen palkkoihin ja palkkioihin jo pari kuukautta ennen kuin se tilille ilmaantui.