monologia.foorumi.eu

Asuipa eräässä böömiläisessä kaupungissa nuori mies nimeltä Augustín. Hän oli oikeastaan varsin tavallinen veijari, teki työtä rakennuksilla muurarin apumiehenä. Kaupungissa eleli vaikka kuinka monta hänenkaltaistaan, paitsi että Augustínilla oli erikoisen iso ja kyömy nenä. Hän ei antanut nenän haitata tahtia vaan eli kuten nuorelle miehelle sopikin, teki työtä, joi olutta ja kävi naisissa.

Juuri naisten suhteen Augustín oli ärsyttävän onnekas. Hänelle kertyi naisiin useita suhteita, jotka kaikki osoittautuivat lyhytaikaisiksi. Oli vaikea sanoa, oliko Augustín kovin vaatelias vai pelkästään vaihtelunhaluinen, joka tapauksessa parin intiimin tapaamisen jälkeen Augustín peuhasi jo jonkun toisen naisen kanssa. Tämä ei jäänyt vaille seurauksia, melko pian alkoi kiertää huhuja, että yksi jos toinenkin nainen odotti lasta, jonka isäksi epäiltiin ystäväämme Augustínia. Kun maa alkoi poltella jalkojen alla, Augustín teki päätöksensä ja pestautui merimieheksi unkarilaiseen kauppalaivaan. Seuraavan kerran hänestä kuultiin muutaman vuoden kuluttua, kun hän lähetti eräälle entisistä heiloistaan värikkään ja eksoottisen postikortin Pernambucon satamakaupungista Atlantin takaa.

Aneta, se tyttö, jota Augustín oli kortilla muistanut, oli silloin jo naimisissa toisen miehen kanssa ja heillä oli lapsikin, poika nimeltä Blažej. Poika oli tullut isäänsä, sellainen pitkänenäinen, mutta muuten iloluontoinen veitikka. Anetan mies ei ollut siitä moksiskaan, hän piti poikaa omanaan, mikäs pojassa, pojat ovat poikia. Mies kävi työssä konepajalla, joi olutta, lueskeli kotona lehtiä ja nautti Anetan ruuista, varsinkin makkaroista ja punajuurista.

Blažej kasvoi ja vahvistui kodin suojissa. Hänen paras kaverinsa oli Branislav, luokkatoveri, jolla oli myös iso ja kyömy nenä kuten Blažejlla, niin että heitä pidettiin usein veljeksinä. ”Veljekset kuin merimiehet”, tapasi Branislavin äiti sanoa. Blažej oli nimittäin esitellyt kaikille ylpeänä postikorttia, jonka eräs merimies oli lähettänyt hänen äidilleen Brasiliasta. Siitäkö sitten Branislav saanut päähänsä lähteä itsekin joskus merille. Kun pojat olivat vielä teinejä, saapui kaupunkiin juuri se merimies, Augustín, joka sen postikortin oli lähettänyt. Pojat tapasivat Augustínin muutaman kerran ihan sattumoisin. Lyhyen oleskelun jälkeen Augustín kuitenkin muutti vuoristoiselle seudulle, jossa toimi kuuluisa kylpylä. Kylpylässä etsittiin uutta talonmiestä ja Augustín sai paikan. Häntä kenties houkutteli se, että kylpylä tunnettiin yksinäisistä naisvieraistaan.

Blažejn ja Branislavin nuoruus meni samoja katuja kuin muillakin kaupunkilaispojilla, joille hiihtäminen ei ollut niin luontaista kuin maaseutunuorille. Pojat alkoivat heilastella jo varhain ja vaihtoivat tyttöä uuteen muutaman intiimin tapaamisen jälkeen. Heillä oli varsin hyvä naislykky jonkun aikaa, mutta sitten alkoivat huhut kiertää tytöistä, jotka olisivat pieniin päin eikä isästä ollut varmuutta. Branislav pakeni uhkaavaa tilannetta lähtemällä merille. Hän pestautui saksalaiseen kauppalaivaan ja lähetti eksoottisesta satamasta postikortin eräälle tyttöselle, jonka kanssa oli heilastellut. Sen jälkeen hänestä ei kuultu useampaan vuoteen mitään. Blažej värväytyi armeijan palvelukseen ja pääsi rajavartijaksi syrjäiselle seudulle. Sieltä hän kirjoitti joskus äidilleen, mutta kävi entisessä kotikaupungissaan vain kerran jouluna ja silloinkin huomiota herättämättä.

Tyttö, jolle Blažej lähetti postikortin eksoottisesta satamakaupungista, Blanka, säilytti postikorttia piianpeilinsä laatikossa, kunnes hänen miehensä kuoli työtapaturmassa. Siinä vaiheessa Blankan poika, jolla oli iso kyömynenä, oli täyttänyt kymmenen vuotta. Pojan nimi oli Radek, hän oli iloinen vesseli, joka usein esitteli innoissaan äitinsä saamaa postikorttia, jonka äiti oli pojalle lahjoittanut. Radekin paras kaveri oli Dalek. Hänelläkin oli iso kyömynenä, niin että poikia arveltiin usein veljeksiksi. Teini-iässä pojat tapasivat sattumoisin merimiehen, joka oli Radekin äidille kortin lähettänyt. Mies oli entisessä kotikaupungissaan vain lyhyen aikaa, sillä hän oli saanut talonmiehen paikan vuoristoisella seudulla sijaitsevasta kylpylästä, jossa kävi usein yksinäisiä naisvieraita.

Radekin ja Dalekin nuoruus kului humussa ja sumussa. He kävivät töissä, joivat olutta ja heillä oli useita lyhytaikaisia naissuhteita. Kun maa alkoi kuumottaa jalkain alla, hekin pakenivat tahoilleen. Dalek pestautui ruotsalaiseen kauppalaivaan merimieheksi ja lähetti kaukaisesta satamakaupungista postikortin eräälle entisistä tyttöystävistään. Sen koommin Dalekista ei kuultu mitään. Radek meni armeijaan huonoon ajankohtaan, sillä syttyi sota ja hän kaatui heti ensimmäisenä päivänä.

Vendula, tyttö, joka sai eksoottisen postikortin merimies Dalekilta sota-aikaan, oli tuolloin jo naimisissa ja hänellä oli poika nimeltä Zdenko. Vendulan poika oli syntynyt vajaat puoli vuotta sen jälkeen, kun Vendula oli vihitty veturinlämmittäjänä työskennelleen miehensä kanssa. Zdenko-pojan nenä oli tavallinen nykerö, pieni kyömy oli havaittavissa, mutta vain tarkemmin katsellessa. Äiti lahjoitti saamansa postikortin Zdenkolle, kun poika oli kymmenvuotias. Siinä vaiheessa Zdenkon isä oli päästetty eläkkeelle veturinlämmittäjän ammatista turhan runsaan oluen nauttimisen takia. Sosialistinen valtio tarvitsi luotettavia työntekijöitä. Zdenko päätti jo pienenä, että hän ei kuppia kallistaisi.

Zdenko katseli postikorttia kotona eikä näytellyt sitä muille. Hän haaveili eksoottisista maista, mutta ymmärsi, että ne olivat vain haaveita, sama kuin olisi kuvitellut sosialismin joskus romahtavan. Hän oli yksinäinen poika, kaveria ei hevin löytynyt, sillä Zdenko tunnettiin niin raittiina ja rehellisenä, ettei kukaan uskaltautunut kertomaan hänelle mitään huimapäisiä tositarinoita elämästään. Zdenko hakeutui työhön poliisin palvelukseen. Hän oli hyvin säntillinen ja pääsi työhön passiosastolle. Jostain syystä juuri Zdenkon tehtäväksi määrättiin merimiespasseista huolehtiminen.