monologia.foorumi.eu

Hyttysen pyhä

Pionin lakanat lytyssä lojuvat,
ruoho kuin kostea kesä,
sinisten runojen kellukkamahalla
sammalenpehmeä pesä.

Voi, mikä sieni on miehestä tullut
pyöreän pallonsa kera!
Paperin pinnalle harmaata lyijyä
tirisee pursuva hera.

Enpähän valita, sininen taivas ja
votkaakin kaapissa yhä.
Lähtee se pääsky, kun kesä on juotu
ja silloin on hyttysen pyhä.

SIIVOUSTIIMI

ja he yhteistä laulua lauloivat
ja kuin joutsenet toisiaan kauloivat
niin sievästi sopien keskenään yhteen
kuin korret ja tähkäpäät lintujen lyhteen
he tuottivat puhtautta laajalle piirille
siis mitä jäi jäljelle myyrille, hiirille?

WAPPU

metsänreunassa
peräkamarillinen lunta

kuin valkolakki
komeron nurkassa

hukkuu kohta
puna-apilaan
ja unohtuu

METTÄN POLOKU

Löysin metsästä vereksen polun,
sitä kuljin ja ihastelin.
Kerroin kotona kaikille siitä,
että näkisivät toisetkin.

Viikko vierähti, yhdessä mentiin
tuota polkua katselemaan.
Polku löytyi mutt' metsästä enää
aukkohakkuu ja kantoja vaan.

Mene metsään, jos jostain sen löydät,
kulje polkuja ihastellen.
Tämä mailma on hetkisen tässä,
kohta katoaa kahahtaen.

Korsi katkaisee puimurimiehen,
lintu oksaa ei tavoitakaan.
Raha tehtaita kypsiä kaataa,
arpa lankeaa lupausten maan.

Siipeni riisun

Siipeni riisun
kuten lapsi riisuu
siivet perhosen,
sudenkorennon
tai sittisontiaisen.
Se sattuu pikkuisen,
mutta kestän kyllä sen.
Raajani käpertyvät kiinni kehoon.
Selälläni maatessani
kupolin sineen katselen,
siellä lentäneeni
joskus muistelen.
Silmäni suljen ja odotan
uusien siipieni kasvavan.

Kevät puikotti jäät,
kevät puikotti säät,
kevät puikotti mielenpuolta.

Kuin Veenus-luotain
loittonit luotain,
muistelin silmät vuotain.

Kurkien huutoon suolta
nousivat kämmekkäät,
paisuvat lemmekkäät.

Voikukkahäät,
pystypuupäät,
luonnon kutsua
jostain tuolta.

Kesä

Kesä keskelle itseä kasvaa ja kulkee
polkua multaan.
Viri lehtojen laulua kantaa ja sulkee
kukkien kultaan.

Puna-ailakin, koiranputkien uneen
minäkin nukun.
Tuulen suhinaan, sattuneen, tapahtuneen
seuraan hukun.

Ovat menneitä menneet, jos kuka kysyy
– mitäpä näistä!
Likikäynyt jo loitolla lienee ja pysyy
kuin Kaanaan häistä...?

Talvipolku metsässä

poikki sauvat poissa sukset
tallella vain ahdistukset

metsän halki kulkevalle
talvipolun tarpojalle
luonto tarjoo lohtuansa
lumisella lumollansa

lepotauko kesken lenkin
päällä tuulenkaatopenkin
katsellessa korkealta
lumiselta kukkulalta
laaksonpohjan vanhat haavat
uuden kokoluokan saavat

taas kun jatkaa jalkatyötä
joku kulkee hiljaa myötä
näkymätön kuulumaton
tarpojalle tuntematon

metsä hyvän mielen tuottaa
kunhan jalkoihinsa luottaa.

Ansio ansiotta

Sulatti päivä sen minkä jo sulavan toivoin.
Sen kestin kuin minkäkin voivoin.
Poissa mieleni maisemista, poissa!
Paistan sen, käristän voissa,
suuhuni pistän ja mahaani nielen,
rauhoittakoon se hehkuvan mielen,
antakoon langeta unholan sateen.
Matakoon maassa kaiherrus kateen.
Voitinpa kerrankin jotakin itselleni,
minulle kuulumatonta lahjaksi naiselleni.