monologia.foorumi.eu

Mikä se on se rakkaus?

Mikä se on se rakkaus?
Kun gaksi vartijaa ilman rintsikoita
kierrätyspisteeseen väsyy:
toisen suusta valahtaa miljöö
toisen taskusta interiööri,
tuolle nauraahan koko kööri.
Asiakkaat toisiaan heiluttavat
ja kissat koiria taluttavat,
kirjat hölskyvät pusseissaan,
rakastuneet riekkuvat busseissaan,
kirjaimet niskassa
vieruskaverinsa
matkalla Ledan tähtiin –
silloin se nähtiin:
nopea lennähdys kipunana
pinnalla taivaan kuvun
siinä on määrä ja siinäpä pää,
tarkoitus ihmisen suvun.

Mistä löydän sen helman?

Mistä löydän sen helman,
jolle kauneimman runoelman
voisin sepittää?

Nuotioonko vaiko takkaan
makkaraani silloin nakkaan,
jos on mitä kepittää?

Vaikk’ oisinkin kuinka reilu,
kellohelma ei mulle heilu,
on se ikävää.

Saunalenkkini märänneenä,
prinssinakkini pienenneenä,
ensimaistitta häviää.

Onnea ikkunalaudalla

Kylppärin lattialla,
kuurasit mattoja.
Sitten kuivatit niitä
parvekkeen kaiteella.

Minä parvekekännit
herkästi siemailin,
yksi bisse kun kaatui,
mattosi rötväsin.

Nousu parvekekännin
housuun kohonnut ei.
Parisuhteemme riitaan
pienimuotoiseen vei.

Löysin neliapilan,
sulle kiikutin sen.
Ikkunalaudallemme
jätit vihanneksen.

Neliapilan toisen
vielä sinulle vein.
Ikkunalaudallemme
siirsit sen yksintein.

Onni ikkunalaudan
kauan kestänyt ei.
Pian kuivuneet lehdet
tuuli Turkuun päin vei.

kävimme varhain nukkumaan
puolilta öin minä heräsin
vaihdoin kylkeä pyöriskelin
aamun koittoa odottelin
aamulla lopulta nukahdin
unessa runoa kirjoitin
rivi riviltä lakanaan
rakkausrunoa jossa ei
rakkaudesta puhuttukaan
runoni oli kuin uneton yö
keskustelua taukoomatonta
sinä ja minä ja elämäntyö
elämän ilo ja mieliharmi
elämän puuro ja puuttuva charmi
siitäkin unesta heräsin
sekavat mietteeni keräsin
lakanan täydeltä runoa
saatoin unessa punoa
siitä jäi jäljelle haihtuva haamu
kun koitti arkinen avioaamu