Esitän itsestäni jotain

Esitän itsestäni jotain

ViestiKirjoittaja Daison » 12.11.2014 11:07

Hyvää päivää, ihmisyksilö!

Olen kirjoittanut tämän jo kauan sitten, marraskuisena päivänä vuonna 2014. En tiennyt silloin mitä olisi luvassa, tuskin tiedän vieläkään. Perustin tämän palstan voidakseni kirjoitella tänne nettiin. Voipi olla, että kirjoitukseni jäävät tänne vain omaksi riemastuksekseni. En pitäisi sitä niinkään huonona juttuna.

Kirjoitin aikaisemmin trilogia-nimiselle foorumille, joka on nyt down. Sen toiminta loppui joskus alkuvuodesta 2014. Olen sinnitellyt eri tavoin, mutta kirjoittamisen halu on voimakkaampi minua. Se pakoittaa minua kuin pyöreäpäinen vasara kuparilevyä. Pullistun löylykauhaksi, mutten halkea enkä varsinkaan työnnä sitä kauhaa minnekään. Ei, minä otan sen kauhan käyttöön ja lyön löylyn sijasta tekstiä näyttöön. Lukekoon jos kuka on niin tekemisen puutteessa. Minä kirjoitan ja luen toisinaan itsekin. Muut saavat tehdä samoin, mutta foorumia varten asetettujen sääntöjen puitteissa! En luule olevani suuri kirjoittaja, olen kirjoittamisen harrastaja vain.

Olen kotoisin Savosta, sen pohjoiselta puoliskolta. Sinä, lukijani, saat minun puolestani olla kotoisin mistä lystäät. Tällä palstalla ei keltään papereita katsella, sillä täällä sekä kirjoittaminen että lukeminen tapahtuvat netissä, sähköisen näytön kautta. Vaikka nimimerkkini on Daison, olen oikeesti myös palstan administraattor. Mutta se älköön ketään häiritkö. Asia ei ole niin vakava kuin arvella saattaisi.
Avatar
Daison
 
Viestit: 82
Liittynyt: 12.11.2014 10:50

Re: Esitän itsestäni jotain

ViestiKirjoittaja Daison » 03.12.2014 08:25

:? Kirjoitan tänne jotain, kun ei ole tullut mieleen mitään, mitä tänne kirjoittaisin.

On joulukuu. Eilen juhlivat nimipäiviään Anelma ja Unelma. Mutta ei tuo häirinnyt. En huomannut koko juhlia mitenkään.

Meillä on jouluvalot. Itse laittelin ne. :idea: Vähäsen tuli lunta, vaan ei kumminkaan tupaan saakka.

Eräällä foorumilla, joka nyt lienee jo kuopattu, kommentoi joku kirjoittaja tekstejäni tähän tapaan: "Kyllä on väsähtänyttä läppää. Taitaa olla joutilaita maalaistolloja koneensa ääressä." Se jäi mieleeni, koska siinä oli tuo läppää. Siihen aikaan asuin tosiaan syvällä maaseudulla, melkein erämaassa. Ehkä minulla sitten oli jonkinlainen läppävika? Nyt asun puutarhalähiössä, mutta läppävika on seurannut mukana, ellei peräti pahentunut. Ennen olin hyvilläni edes jonkinlaisesta kommentista, nykyään tuntuu ihan kivalta huomata, ettei koko foorumilla ole muita kävijöitä. En silti tiedä pärjäisinkö avaruudessa, jossa joutuisin olemaan ihan itsekseni. Täällä on sentään Halpa-Halli, jossa voin käydä välillä ottamassa nokilleni vertauskuvallisesti, sosiaalisena ilmiönä. Vaikka oikeastaan taidan olla aika epäsosiaalinen.

Yhtenä päivänä kehitin mietelauseen, mutta en tullut kirjoittaneeksi sitä mihinkään ylös. Nyt en muista mistä siinä oli kysymys. Unohdus alkaa olla toinen luontoni. Unohdin toissapäivänä myös tietokoneeni salasanan. Olin laittanut muistivinkin koneelle, mutta se oli niin vaikea, etten meinannut millään keksiä sitä. Muistelin pitemmän aikaa, kunnes pyysin päästä koneen ääreen istumaan. Sitten muistin osan salasanasta. Loppuosa löytyi kokeilemalla. Muistivinkkini oli niin pirullisen vääristelty, ettei varmasti kukaan muu sitä pelkällä "järkeilyllä" olisi keksinyt. Ehkä minun järjellänikin on läppävika?
Avatar
Daison
 
Viestit: 82
Liittynyt: 12.11.2014 10:50

Re: Esitän itsestäni jotain

ViestiKirjoittaja Daison » 06.05.2019 09:37

Muistin salasanani vaikka edellisestä käynnistä on jo aikaa.

26.4.2019 käväistiin melkein hellelukemissa. Istuttiin kuistilla naukkailemassa. Minä olin lyhyissä kalsareissa, kun ei löytynyt sopivan kokoisia sortseja. Naapurit vilkuilivat meitä. Lienevätkö kuvanneetkin? Ei sen takia, että olisivat halunneet nähdä paljaita sääriäni vaan luultavasti, koska toivoisivat ettei heidän tarvitsisi nähdä meitä ollenkaan. Puhelimme hiljaisella puheäänellä, tuskin se kovin etäälle edes kuului. Sitä paitsi menimme sisätiloihin jo kello 20. Silloin oli ulkona vielä +15 astetta ja aurinko paistoi. Tv:ssä kuuluttaja ilmoitti, että alkamassa on Sannikka&Ukkola. Kirjoitan tämän tähän ylös, jos jotain yrittävät lässyttää. Naapurit nimittäin.

Toukokuun aluksi koitti takatalvi. Lunta satoi pari päivää ja sitä kertyikin parhaimmillaan reilut kymmenen senttiä. Nyt lumet taas sulavat. Mikään hellekeli ei kyllä helli. Enempi normaalia kevätsäätä. Harakat hyppivät hangella. Myös peipposia oli takatalven aikaan paljon liikkeellä, lienevätkö pysähtyneet muuttomatkallaan? Ajattelin käväistä tänään metsässä kävelyllä. Metsä on rauhan ja sielullisen virkistyksen paikka. Eikä ole vielä hyttysiäkään.
Avatar
Daison
 
Viestit: 82
Liittynyt: 12.11.2014 10:50


Paluu Kysyttävää, lisättävää, poistettavaa, muistettavaa ym...

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron