Miksi ihmiset kuuntelevat Abbaa?

[Daison]

Toisinaan päähäni pälkähtää asioita, jotka ovat sen verran kummallisia, että niitä ei kannata muille kertoa. Ei vain kannata. Kerrankin mietin sitä, miksi ihmiset kuuntelevat Abbaa? En keksinyt selitykseksi mitään erityisen selkeää. Päädyin kehäpäätelmään, eikä sitäkään kannattanut kellekään ruveta selittämään. Jostain kumminkin olisi ilmestynyt nillittäjä, joka olisi huomauttanut, ettei tuo oikeastaan ole mikään kehäpäätelmä eikä edes erityisempi päätelmä ylipäätään. Sitä paitsi ABBA on alkukirjainsana, jossa kaikki kirjaimet pitäisi kirjoittaa isolla, niin että partitiivimuoto olisi joko ABBAa tai ABBA:a, jotka kumpikin näyttäisivät niin oudoilta, ettei niitä ainakaan kertomuksen otsikkoon voisi ajatellakaan. Loppujen lopuksi tämä on kaikki ihan turhaa jauhamista, en vain käsitä miksi kukaan viitsii kuunnella samantyyppistä karnevalistista ilonpitomusiikkia kappaleesta toiseen. Oikeastaan melkein kaikesta musiikista voisi sanoa samaa, jopa toiveitkuvirsistä.

Jokin aika sitten sattui niin, että maapallolle tupsahti vierailijoita, muukalaisia kaukaa ulkoavaruudesta. Koskei mikään maapallolla ollut näille muukalaisille entuudestaan tuttua, he aikansa seurailivat kaikkea kiinnostuneina tai vähemmän kiinnostuneina. Lopulta heidän ensisijaiseksi kiinnostuksen kohteekseen muodostuivat perhoset. Eikä ihme, sillä silloin oli erinomainen perhoskesä. Perhoset lentää lerpattelivat ympäri niittyjä ja puutarhoja keräten mettä omiin tarpeisiinsa. Minä, joka olin perhosten keräilijä, kuljin niityillä ja joskus puutarhavaltaisilla omakotialueillakin pitkävapaisen haavini kanssa tehden aika ajoin kiinnostavia löytöjä.

Kuten sanottu, myös muukalaiset olivat kiinnostuneita perhosista. Mutta tietenkin toisella tavalla kuin minä. Minun tapani oli ottaa perhosia kiinni haavillani ja sitten, mikäli saalis puuttui kokoelmastani, minä tainnutin perhosen kloroformilla ja kotona kiinnitin sen sitten nuppineulalla osaksi perhoskokoelmaani. Muukalaiset sen sijaan tutkivat tätä erikoista elämänmuotoa luonnontutkijan näkökulmasta. Koska he olivat muukalaisia, heidän tapansa tutkia luontoa poikkesi meillä tavatuista tavoista. Sanoisin, että muukalaiset pyrkivät selvittelemään perhosen fysiologian lisäksi noitten pikku siivekkäitten elämänfilosofiaa, perhosien näkemystä siitä, miksi tuollainen ympäriinsä lentely oli ylipäänsä kannattavaa puuhaa. Ennen pitkää tapasin joukon muukalaisia, jotka oitis tajusivat minunkin olevan perhosista kiinnostunut.

Muukalaisten näkemys perhosista maapallon ekosysteemin osasina oli kuin suoraan scifi-tarinasta, jonka mukaan perhosen siiven heilahdus toisella puolen maapalloa voi kaataa posliinikaupallisen härkiä jossain toisaalla. Pidin heidän näkemystään lapsellisena. Vaikken kohteliaisuuttani lausunut sitä ääneen, muukalaiset tajusivat asenteeni. He olivat sillä tavalla hyvin herkkiä. Heiltä löytyi sitä sisäistä lepatusta. Voisi melkein väittää, että he ihan hengittivät perhosen psyykeä. Tätä en aluksi tajunnut, joten puhelin mitä sattui. Kerroin kokoelmastani ja kehuin aiheettomasti, että siitä löytyi harvinaisuuksiakin. Tosi asiassa harvinaisuuksia olivat vain jotkut vähäiset väripoikkeamat.

Muukalaisia kiinnosti tietää, miksi pyydystin ja tapoin tällaisia hauraita ja kauniita elämänmuotoja, joitten merkitys maapallolle ei ollut minulle selvästikään valjennut. Enkö muka tajunnut, että kun jokin eliölaji poistuu maapallon muonavahvuudesta, sitä ei takaisin saa vaikka omistaisi millaisen perhoskokoelman. Minä vastasin, etten suinkaan tuhonnut mitään lajia sukupuuttoon.

– Mitenkä niin, kysyivät muukalaiset. Juurihan sinä sanoit, että kokoelmastasi löytyy myös harvinaisuuksia. Olethan siis voinut tuhota jonkin perhoslajin viimeisen yksilön, josta nyt on jäljellä enää kuollut ruumis.

Tästä minä tajusin, että nämä heput olivat aika vakavissaan perhosten koskemattomuuden kannalla. Yritin selittää heille miten myös linnut pyydystävät perhosia ja miten minä siis olin siinä sopassa vain yksinäinen yökkönen yötaivaalla.

Hetken mietittyään muukalaiset vaikuttivat tajuavan näkemykseni vaikkeivät he sitä hyväksyneetkään. He kysyivät miltä minusta tuntuisi, mikäli maapallolle ilmestyisi muukalaisia, jotka alkaisivat vastaavalla tavalla keräillä ihmisyksilöitä kokoelmiinsa. Samaan hengenvetoon muukalaiset vakuuttivat, ettei heillä ollut senkaltaisia aikeita. Tämä vakuuttelu rauhoitti minua, mutta heidän esittämänsä kysymys sai minut mietteliääksi. Ajattelin, oliko nillittäminen ja pieniin yksityiskohtiin puuttuminen jonkinlainen edellytys elämälle maapallolla ja maailmankaikkeudessa kaiken kaikkiaan.

En tiedä osasivatko muukalaiset tulkita ajatuksiani vai arvelivatko he vain saattaneensa minut ylipääsemättömän kehäpäätelmän äärelle. Joka tapauksessa he lopettivat tenttaamiseni ja kysyivät halusinko maistaa mustikkasoppaa. Soppa oli valmistettu heidän kotiplaneettansa mustikoista ja ne oli poimittu erittäin hyvänä mustikkakesänä kahden naapurivaltion rajan tuntumasta melko läheltä ydinvoimalaa. Kyllä minulle mustikkasoppa maistui. Se oli oikein makoisaa. Koko loppupäivän ajatukseni suorastaan säteilivät. Katsellessani perhosia minusta kuulosti siltä kuin ne olisivat laulaneet minulle Abbaa.