Saaressa vastaani käveli Eippi. Olin silloin tällöin nähnyt hänet kulkemassa kylällä, mutta harvemmin olimme vaisua tervehdystä laajempaan sananvaihtoon edenneet. Nyt Eippi pysähtyi eteeni kuin väijytetty vuorikauris. Kun hän katseli minua, hänestä välittyi pelko ja alistuminen, joka on niin leimallista satimeen joutuneitten olemuksessa.
Totta kyllä että saari oli varsin syrjäinen ja mikäli olisimme alkaneet siinä yhdessäkin apua huutamaan, ei sitä apua luultavasti olisi mistään paikalle ennättänyt. Ainakaan ajoissa. Niinpä Eippi kai kuvitteli olevansa jotenkin minun armoillani.
Ei hän silti polvilleen heittäytynyt tai alkanut muutoinkaan itkeskelemään, hän vain seisoi siinä paikalleen jähmettyneenä ja katseli minua hädissään alaviistosta kuin nyrkkiä päänkuoreensa odottaen.
Minä kuitenkin tapojeni mukaisesti jututin vanhaa naapuria kuten ennenkin. Pari sanaa saaresta, jotain kesäisen luonnon kauneudesta ja itikoista, järvinäköalastakin taisin mainita. Eippi tuntui rauhoittuvan epäuskoisena satumaisesta tuuristaan.
Olihan meillä aikoinaan erimielisyytemme ja kyllähän Eippi ärsytti minua tahallaan ja teki elämäni pienessä rivitaloyhtiössä helvetilliseksi kaikella kieroilullaan. Mutta minä olin niitä ihmisiä, jotka eivät hautoneet kostoa, eivätkä uskoneet sen oikeutukseen. Itse asiassa tunsin, että kostaessani minua loukanneille ihmisille, alentuisin heidän tasolleen ja sitä iloa en heille halunnut tarjota.
Pari hikitippaa valahti Eipin otsalta varvikkoon ja huomasin, että vaikka hänen olonsa helpottui, ei hän siltikään tuntenut olevansa turvassa. Päätin lopettaa jutustelun siihen ja toivotin hänelle hyvät jatkot. Kiireesti kuin räksäverkosta vapautunut siili Eippi kipitti tiehensä. Kun vilkaisin hänen peräänsä, näin hänen kiiruhtavan polulla puolijuoksua poispäin.
Minun oli vaikea ymmärtää hänen käytöstään. Piti ihan miettiä. Tein parhaani paneutuakseni hänen ajatusmaailmaansa, sikäli kuin sellaiseen kykenin. Muistin menneiltä vuosikymmeniltä Eipin verevän ronskit, suorasukaiset jutut, isottelevat purkaukset, joilla hän pyrki alistamaan minua vastuuseen kaikesta taloyhtiön touhusta ja vapauttamaan muut maksuvastuusta milloin minä vaadin omasta puolestani taloyhtiötä maksamaan asunnolleni aiheutuneen vahingon. Niin, hän kertoi silloin huomaamatta itsestään sellaista, joka avasi minulle mahdollisuuden tunkeutua hänen ajatteluunsa hakiessani selitystä hänen pelokkaalle käytökselleen minua kohtaan.
Minun tarvitsi lopultakin vain kuvitella, mitä Eippi olisi itse tehnyt kohdatessaan kaukaisessa saaressa henkilön, joka olisi käyttäytynyt häntä kohtaan samaan tapaan kuin Eippi oli käyttäytynyt minua kohtaan. Olettaen, että Eipin fyysinen suorituskyky olisi ollut samaa luokkaa kuin minun ja toisaalta hänen kohtaamansa kiusanhengen terveydentila yhtä heiveröinen kuin hänen, olisi siinä saattanut käydä huonostikin. Eikös vain hän aikoinaan tokaissut eräässä yhteydessä: ”Vähemmästäkin on miehiä tapettu!”
Teki melkein mieli ristiä kädet ja kiittää omaa totunnaista kärsivällisyyttäni ja hyväntapaisuuttani siitä, ettei mikään sellainen väkivalta juohtunut mieleenikään. Mutta en minä käsiäni ristinyt, huitaisin vain vähän itikoita ja jatkoin matkaa saunamökkiä kohti.
